syyskuuta 30, 2011

Psoriasis ja Sevetin matka

Bloggeriteksti 10

Psoriaksesta ja Sevetin matkasta

Sevettijärvellä

Auringonlasku Nilijärvellä





Riekonmarja tunturissa


Sevettijärven reissu on takanapäin. Tuli koettua Lapin ruskaa, joka oli tosin aika vaisu. Jänispään tunturillekin tuli patikkareissu tehtyä. Merkillinen kokemus tuli koettua – sopulien vaellus. Sopulien raatoja oli tuhkatiheään autojen yliajamina. Sevettijärvellä kuolleita sopuleita ajelehti pitkin järven selkää. Paikalliset asukkaat kertoivat saaneensa taimenia ja haukia vatsat täynnä sopuleita. Mitkä juhlat sopulit olivatkaan järjestäneet haukoille, pöllöille, ketuille, variksille, korpeille ja tietenkin taimenille ja hauille.



Kävin myös haastelemassa kolttamummo Nastin kanssa kolttien kansanparannusperinteestä. Hänellä kuulosti olevan tiedossaan samoja parannuskeinoja kuin mitä Vienan Karjalassakin tunnettiin. Pakurikääpää käytettiin voiman ja kunnon palauttajana sairaille. Pihkamälliä pureksittiin jos henki haisi (varmaan kariesta, johon pihkan terpeenit ovat tehokkaista). Nuhaa, kurkkukipua ja kuumetta, eli romuskaa, hoidettiin männynkerkkäteellä.

Psoriaksesta

Itse sairastan psoriasista ja tästä mainitsin MTV3:n Studio55 suorassa lähetyksessä. Siitä seurasi puhelutulva, että miten ja millä lailla tuotteemme vaikuttavat psoriasikseen. Olen etsinyt tähän sairauteen hoitotapaa vuosien ajan, onnistumatta siinä täydellisesti. Itse käytän meidän Fysiturvetta viikon kuurina, silloin kun lääkevoiteiden teho alkaa vähetä. Turve puhdistaa ihoa, elvyttää ihon toimintaa ja poistaa kuona-aineita. Tämän puhdistuskuurin jälkeen lääkevoiteet jälleen tehoavat. Psoriasikseen kuuluu tyypillisesti myös kutina. Siihen meidän valmistama Relaxant Lihastenrentouttaja toimii. Moni psoriaatikko on saanut avun ja helpotuksen Relaxant Jalkavoiteesta. Meille on tullut palautteita henkilöiltä, jotka ovat päässeet jopa eroon psoriläiskistä joksikin aikaa. Näistä palautteista innostuneena olen itsekin kokeillut Relaxant Jalkavoidetta, mutta tulokset ovat huonoja minun kohdallani. Sairaudella lienee yksilöllisiä ominaisuuksia ja meissä ihmisissäkin on eroja. Tunnettua on, että jollekin ainoastaan Burana auttaa eikä Ibusalista ole mihinkään, vaikka kummassakin vaikuttavana aineena on ibuprofeeni.

Tenho Pitkänen

syyskuuta 16, 2011

Arbutiinit ovat erilaisia

Markkinoilla on tuotteita, jotka sisältävät erilaisia arbutiineja. Meille tulee silloin tällöin kyselyjä siitä, että millaista arbutiinia meidän tuotteissamme käytetään. Seuraavassa onkin inffo pläjäys, jossa kerron tarkemmin arbutiinien eroista.

Markkinoilla olevat arbutiinit ovat sianpuolukasta eristetty β-arbutiini ja synteettinen (keinotekoinen) α-arbutiini. β-arbutiini on vaikuttavana aineena Detria Natural Arbutin® -ihonhoitosarjassa.

β-arbutiinin polyfenoliset rakenteet antavat tuotteelle antibakteerisen ominaisuuden ja couperosa -ihoa hoitavan vaikutuksen. Sen fenoliset yhdisteet suojaavat ihoa myös oksidatiiviselta stressiltä ja lisäävät ihon kollageenin joustavuutta. Lisäksi niiden tiedetään vahvistavan ihon pintaverisuonten seinämiä. β-arbutiini on kestävä rakenne, eikä se hajoa hydrokinoniksi, joka voi aiheuttaa allergisen reaktion iholla. Detria Natural Arbutin® on hydrokinonivapaa.

Synteettinen α-arbutiini ei sisällä näitä polyfenolisia yhdisteitä eikä sillä näin ollen ole samoja vaikutuksia couperosa –ihon hoidossa kuin β-arbutiinilla.

Molemmat arbutiinit ovat tehokkaita melaniinin tuotannon estäjiä, mikä auttaa estämään maksaläiskien syntyä.

Matti Mörsäri


syyskuuta 07, 2011

Katajainen kansa, perinnetieto

Katajainen kansa – perinnetietoa nykypäivään

Katajan vuosikasvun eli verson keräys alkaa keskimäärin elokuun puolivälissä ja jatkuu syyskuun loppuun.

Kataja on yksi tärkeimmistä kansalliskasveistamme. Sen kertoo myös vertaus ”katajainen kansa”. Vertauksessa viitataan katajan olemukseen sitkeänä, taipuisana, kestävänä ja sisukkaana, aivan kuten me suomalaiset. Pensaskataja on se laji jota keräämme. Pylväskataja on rauhoitettu, eikä sitä kovin paljon Lapin kairoilla tapaakaan.

Vanha kansa tuntee monia käyttötapoja katajalle. Siitä on tehty saunavihtoja ja vihtomalla hoidettu kolottavia jäseniä. Katajanvesihauteesta on haettu helpotusta reuman aiheuttamiin kolotuksiin ja kihtiinkin sillä on sanottu olevan suotuisa vaikutus. Katajavesihauteella ja luudalla on pesty maitotiinuja ja Hämeessä sillä on desinfioitu sahdintekovälineet.

Meitä kiinnosti katajan neulasissa ja versoissa oleva desinfioiva ominaisuus. Tämän selvittämiseksi käynnistettiin Metsäntutkimuslaitoksen kanssa tutkimushanke asian selvittämiseksi. Selvyyshän saatiin. Katajanversossa on fenolinen yhdiste, joka salpaa kalsiumpumpun toiminnan mikrobissa ja näin mikrobi kuolee nälkään. Pohdimme, miten tätä ominaisuutta voitaisiin hyödyntää. Lisätutkimuksemme paljastivat tämän ominaisuuden olevan tehokas orgaanisten hajujen poistajana. Tämä tutkimustieto johti Relaxant Hajunpoistajan syntymiseen. Hajunpoistaja on tehokas hienhajun eliminoija ja sillä on voitu osoittaa myös teho homeisiin ja hilseeseen. Hajunpoistajasta on saatu paljon myönteistä kuluttajapalautetta. Joku on menestyksellä puhdistanut homeiset kellarin hyllyt. Toinen on desinfioinut tuotteella haisevan lattiakaivon. Eräs kertoi poistaneensa tunkkaisen hajun kalliista nahkatakistaan ja näin palauttaneen takin taas käyttöön. Olipa joku kalamies unohtanut ison hauen autonsa peräkonttiin useiksi päiviksi kesällä. Ainoa ratkaisu sen lemun poistoon oli löytynyt Relaxant Hajunpoistajasta; tosin käsittely oli pitänyt tehdä kolme kertaa hyvän lopputuloksen saamiseksi.

Tästä katajanverson ominaisuudesta on kehitetty myös Relaxant Animal; tuotesarja eläinten iho-ongelmiin. Sarjasta löytyy apua mm. hilseeseen, rohtumiin, varustehankaumiin, hyönteisten puremiin, erilaisiin tassuongelmiin ja hevosen riviin.

Ensi viikolla menen Sevettijärvelle tapaamaan kolttamummoa. Olen kuullut hänen omaavan parantajan taitoja ja tuntevan kolttaperinteeseen liittyviä hoitotapoja. Siitä sitten parin viikon päästä lisää.

Tenho Pitkänen

syyskuuta 06, 2011

Nyrjähtänyt nilkka ja Relaxant Lihastenrentouttaja

Morjensta,

Edellisestä kirjoituksestani onkin jo kulut hieman aikaa, joten tänään oli korkea aika tehdä asialle jotain. Kerron teille tosielämän tarinan Relaxant Lihastenrentouttajan vaikutuksesta kuntosalivalmentajani pahasti nyrjähtäneeseen nilkkaan.

Olemme tunteneet valmentajani kanssa jo pidempään ja kysyin häneltä, että tarvitsisiko hän jotain meidän tuotteita käyttöönsä. Tarkentavana kysymyksenä sain takaisin, että mitä me täällä Detriassa oikein valmistetaankaan. Aloitin mielestäni kuntosali-ihmisen näkökulmasta tärkeimmällä eli Lihastenrentouttajalla. Tähän valmentajani heti sanoi innostuneesti, että "ai sitä Relaxanttia".

Hän tunnisti tuotteen jo melkein kymmenenvuodentakaisesta käyttökokemuksesta, jolloin hän oli nyrjäyttänyt nilkkansa todella pahasti, silloisen skeittaus harrastuksen parissa. Lääkäri oli todennut nilkkaa tutkittuaan, että skeittaukset siltä kesältä on skeitattu. Mutta valmentajani äiti oli tuonut hänelle Lihastenrentoutajaa kokeiltavaksi ja jo muutaman viikon tehovoitelun aikana nilkan turvotus oli hävinnyt kokonaan sekä jalka alkoi kestää skeittausta. Kesä oli pelastettu skeittauksen osalta.

Sellainen tarina se. Kuulemisiin.
Matti Mörsäri