marraskuuta 23, 2011

Pihkan viettelys

Bloggeriteksti 13

Pihkan viettelys ja miten se kasvoi

Oli vuoden 2008 kevättalvi, kun olimme porukalla kelkkailemassa Vienan Karjalassa. Tuolla reissulla pysähdyimme ”Marin baariin” Suvannon kylässä sajulle (teelle). Taloa isännöi Toivo Timonen Mari-puolisonsa kanssa. Kelkkailijat pysähtyvät usein heidän luonaan sajulle varmaakin siksi, että on mukava kuunnella isännän höveleitä tarinoita ja samalla nauttia Marin oivallista sajua höystöineen. Tarinat sivusivat heidän elämäänsä Neuvostoliiton ajalta ja sen jälkeen. Korpikylien ihmisten mielestä Neuvostoliiton aikana kaikki oli hyvin; oli työtä, koulutusta, sosiaaliturvaa, eikä mikään palvelu maksanut. Neuvostoliiton romahdettua Vienan Karjalan korpikylät jäivät oman onnensa nojaan. Työpaikat katosivat kolhooseilta ja valtion ylläpitämiltä laitoksilta. Piti tulla toimeen omin neuvoin. Ja tultiinhan sitä, kukin omalla tavallaan; keräämällä metsänantimia, kalastamalla ja peltotilkkuja viljelemällä. Topin usein toistama sanonta kuuluukin: ”Karjalan kansa on kalalla kasonnut”.


Topi kertoi elättäneensä perheensä Neuvostoliiton aikana Louen Pihkakomppanian

työnjohtajana. Pihkankeruu tapahtui kesällä ja talvella pihkatynnyrit ajettiin Louen rautatieasemalle, josta ne sitten kuormattiin junaan toimitettavaksi Tihvinään jalostettavaksi. Pihkasta valmistettiin lääkkeiden raaka-aineita, maaliteollisuudelle tärpättiä ja monia muita kemianteollisuuden tarvitsemia aineksia.

Keskellä Topi ja Mari vieraineen. Vasemalla tutkija Rainer Peltinen. Oikealla kirjoittaja Tenho Pitkänen

Topi esitteli minulle yhden työkalun, koloraudan, jota käytettiin pihkan valutuksessa. Ostin tuon koloraudan ja salakuljetin sen osiin purettuna Rovaniemelle.

Aikaisemmin olin monta kertaa törmännyt suomalaiseen kansanparannusperinteeseen, jossa kerrottiin pihkan parantavista vaikutuksista. Suomessa perinteinen pihkankeruu tapahtui keräämällä kuusen vaurioituneesta rungosta siihen kovettuneita pihkaklönttejä. Seuraavaksi pihka keitettiin ja pinnalle kohonneet roskat poistettiin. Kuumaan pihkaan sekoitettiin läskiä, kuuta (poron rasvaa) tai suolatonta voita. Näin saatiin pihkasalvaa, jolla hoidettiin haavoja ja ruhjeita.

Mielenkiintoni heräsi; miksi Suomessa käytettiin kuusenpihkaa kun taas Venäjällä ja monissa muissa maissa (mm. Ranskassa ja Espanjassa) männyn pihkaa. Laboratoriotulokset ovat osoittaneet, että kuusenpihka verrattuna männynpihkaan on vaikuttavilta aineiltaan miedompaa. Vaikuttavuudesta on hyvä kuittaus Egyptin papyrusten muistiin merkityssä tiedossa, että faaraoiden balsamointiin käytettiin nimenomaan männyn pihkaa. Syy, miksi Suomessa käytettiin ainoastaan kuusen pihkaa, johtunee siitä, että meillä pihkan käyttö ei koskaan yltänyt laajamittaiseen käyttöön. Pihkaa käyttivät ja keräsivät harvat osaajat omiin tarkoituksiinsa.

Koska Koti-Suomesta ei löytynyt pihkankeruumenetelmää aktiivisesta pihkankeruusta, syntyi ajatus lähteä Topin oppipojaksi Vienan Karjalaan. Niin sitten alkoi valmistelu opintomatkaa varten. Aloin myös hakea tietoa tieteellisistä tutkimuksista. Tähän tarkoitukseen pestasin venäläisen neurologin Ljudmila Rumjantsevan. Hänen avullaan sain paljon tietoa tutkimuksista, joita Neuvostoliiton aikana oli pihkasta tehty. Tiedot vakuuttivat minut ja entistä enemmän innostuin pihkan mahdollisuuksista.

Seuraavassa kirjoituksessani perehdymme pihkankeruun saloihin.

Tenho Pitkänen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti